|
|
|
Kunnioitettava Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari
Ehdotattehan presidentti Jeltsinille hänet nyt kohta tavatessanne neuvotteluja Karjalan ja Suomen muitten pakkoluovuttamien alueitten palauttamisesta oikeudenmukaiseen yhteyteensä!
Tuo ehdotushan jäi Teiltä tekemättä kun virkaveljenne valtiovierailullanne kolme vuotta sitten totesi, että Karjalan liittäminen Neuvostoliittoon oli stalinistista, totalitarismin hyökkäyspolitiikkaa, jota hän, yhdessä Teidän kanssanne ei missään tapauksessa voinut hyväksyä.
Haastateltuna sanoitte silloin: "Sanoisin, että jos tilanne muuttuisi siinä mielessä, että Venäjän taholla ilmenisi halua ryhtyä keskustelemaan tästä kysymyksestä, on katsottava, onko meillä valmiutta siihen - ja se edellyttää kyllä minusta aika perusteellista kansalaiskeskustelua Suomessa. Tällä hetkellä en näe tilannetta sellaisena."
Kansalaiskeskustelua oli silloin asiasta käyty 5 vuotta ja sitä on jatkunut laajamittaisena valtiovierailunne jälkeen yli 3 vuotta. Siihen on osallistunut mm. kaksi maaherraa - J. Juhani Kortesalmi ainakin 5 vuoden ajan ja nyt äskettäin myös maaherra Pekka Silventoinen, molemmat yksiselitteissti pitäen noitten maamme elimellisten osien palauttamista aiheellisena ja oikeutettuna. Kansalaisgallupit siitä, kuinka moni toivoo neuvottelujen aloittamista asiassa, ovat vaihdelleet 75:stä 25:een %:iin. Vaikka huomioidaan se prosenttiosuuden merkittävä lasku, joka on tapahtunut virallisen Suomen jatkuvan toimettomuuden myötä, ei neuvotteluja edelleen haluavien joukko ole väheksyttävä.
HS:n uutisessa MTV 3:n äskeisestä haastattelustanne todetaan: Ahtisaari arveli, ettei Jeltsin ota Karjalan kysymystä esiin, "enkä minäkään katso, että tämä olisi se kaikkein kiireellisin asia."
Eikö kolmen vuoden viive ulkopolitiikkamme valtuutetun johtajan toiminnassa maan suurimmassa asiassa tee "kiireestä" polttavaa? Mitä tärkeämpää muuta odottaa nyt Teidän toimianne merkityksellisessä viikonlopun tapaamisessa kuin neuvottelujen ehdottaminen virkaveljenne tunnustaman vääryyden korjaamiseksi?
Minkä muun äänellä mahdan mielestänne tässä vedota Teihin, kuin erään kansan luonnollisen tarpeen ja oikeuden palata historialliseen kokonaisuuteensa, tasavertaisena kansojen yhteisön jäsenenä? Miten käy kansan, sen kulttuurin ja identiteetin, jos se näin perustavassa suhteessa jättää välittämättä itsestään?
Entäpä, jos historia askeltaa toimienne myötä...
Helsingissä, heinäkuun 10. päivänä, 1997
Kunnioittavasti
Martti Siirala, LKT, Tarton rauha r.y.:n p.j.
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
Tasavallan Herra Presidentti Martti Ahtisaari
Oheista kutsua noudattaneet noin sata kansalaista, joukossa 6 kansanedustajaehdokasta sekä Tarton rauha r.y.:n kutsumat puhujat, valtuuttivat kokouksen päätteeksi allekirjoittaneen esittämään puolestaan Teille seuraavan vetoomuksen.
Vetoamme Teihin kansalaisena, jonka olemme valinneet johtamaan ulkopolitiikkaamme kansamme perustarpeitten, intressien sekä ennenkaikkea sen perusoikeuksien toteutumiseksi. Emme voi nähdä mitään kestäviä perusteita sille, miksi virallinen Suomi ei nyt viivytyksittä ehdottaisi neuvotteluja Venäjälle Suomea kohdanneen vääryyden korjaamisesta.
Tarkoitamme Suomen perusoikeutta palata kokonaiseksi eli Tarton rauhan laillisiin rajoihinsa. Neuvotteluihin tulisi tietenkin kytkeä mukaan kansojen yhteisön asianomaiset elimet.
Viittaamme oheistettuun, jokaisen eduskuntaryhmän puheenhohtajan kautta puolueille, kansanedustajille ja ehdokkaille osoittamamme kutsun sisältöön.
Helsingissä, 10.2.1999
Kunnioittaen
Martti Siirala, puheenjohtaja
Tarton rauha r.y., Freden i Dorpat r.f.
LKT, dosentti
Kutsumme Teitä, ylipäätään puolueenne johdon edustajia, eduskuntaryhmänne jäseniä sekä myös kansanedustajaehdokkaitanne vaalikeskusteluun.
Tilaisuus on tiistaina, 9.2. klo 18-21 Balderin salissa, Aleksanterinkatu 12. Jokainen puolue saa tämän kutsun ja tiedotusvälineet siitä tiedon.
Keskustelun aiheena on sen selvittäminen, mikä on poliittisten päättäjiemme suhtautuminen Suomen pakkoluovuttamien alueitten kohtaloon. Kansalaisten on saatava tietää, miten ja minkälaisin perustein sen valitsemat edustajat näkevät tehtävänsä ja vastuunsa tässä maansa mittavimmassa intressissä ja perusoikeuskysymyksessä.
Kyseessähän on Suomen laillisen eli Tarton 1920 rauhan määrittämän alueen loukkaus Neuvostoliiton hyökkäyksessä 1939, jonka johdosta Kansainliitto erotti hyökkääjävaltion jäsenyydestään. Tuo hyökkäyshän on kiistaton perussyy siihen, että Suomi on menettänyt 12.5 % maastaan.
Vaikka hyökkääjävaltion perillisen, Venäjän federaation presidentti 1994 yksiselitteisesti nimesi vääryydeksi noitten alueitten liittämisen Neuvostoliittoon, Venäjä pitää ryöstettyä omaisuutta hallussaan.
Mistä siinä on kysymys, että virallinen Suomi ei ole esittänyt neuvotteluja tunnustetun vääryyden oikaisemiseksi? Entä mistä siinä, ettei kansanedustuslaitoksemme ole vaatinut tai edes kehottanut ulkopoliittista johtoamme hoitamaan tässä kaikkein itsestäänselvintä tehtäväänsä ja velvollisuuttaan? Miten kansa on pitkälti jättänyt vaatimasta edustajiltaan tätä? Viime vuoden aikana on keskuudessamme kuitenkin alkanut uudenlainen valveutuminen Suomen oikeuteen palata kokonaiseksi ja sen vaalimiseen tasavertaisessa asemassa toisten kansojen keskellä.
Balderin salin keskustelutilaisuudessa ovat puhujina valtiotiet. tri Ilmari Susiluoto, joka kertoo, miten Suomen Neuvostoliitolle menettämistä osista keskustellaan nykyvenäläisessä julkisuudessa, eversti Sampo Ahto sekä dosentti Martti Siirala, yhdistyksen puheenjohtaja.
Saksofoonitaiteilija Kaisa Siirala soittaa pianotaiteilija Elina Mäkirannan kanssa.
Me kutsujat, Tarton rauha r.y.:n, Freden i Dorpat r.f. (1990-) jäsenet, pidämme kiihkottomasti mutta hellittämättä esillä, kaikesta torjunnasta huolimatta, sitä kaikkein itsestäänselvintä asiaa, joka jatkuvasti on Suomelta hukkautumaisillaan.
Helsingissä, 1.2.1999, yhdistyksen puolesta
Martti Siirala, puheenjohtaja
<<<<<<<<<<<<<
Seuraava on avoin kirje, toimitettu sähköpostitse, faksina ja kirjeenä presidentille alkaen13.4.1998. Vaikka teksti oli 14.4. STT:n kaikissa lokeroissa ja faksattu myös erikseen HS:lle, ei ole näkynyt mainintaa suomalaisissa medioissa. Siksi, vaikka jälkikäteen, siihen varmimpaan tiedotusvälineeseen - Karjala-lehteen! - Parillekymmenelle ulkomaalaiselle taholle on mennyt - toisille englannin, toisille saksankieliset tekstit, mm. Berliner Zeitung'ille ja Frankfurter Allgemeine'lle. Tietotoimistot Reuter ja Novosti ovat saaneet omansa, jälkimmäinen venäjäksi.
Kunnioitettava Suomen Tasavallan Herra Presidentti Martti Ahtisaari
Kutsu pitämään "Berliinin puhe" on merkittävä kunnianosoitus Teille ja Suomelle. Molemmille se on myös merkittävä tilaisuus vaikuttaa. Se, että kyseessä ei ole virallinen valtiollinen tapahtuma, vain lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia. Nuo mahdollisuudet puolestaan ovat myös velvoituksia. Olemmehan antaneet juuri Teille kaikista kansalaisistamme kaikkein suurimmat valtuudet edustaa meitä kansojen yhteisössä. Voittehan myös vapaasti valita, mitä ja miten niissä yhteyksissä pidätte esillä.
Varmastikin tajuatte, että tuollainen valta merkitsee syvää ja laajaa vastuuta. Se puolestaan edellyttää herkkää ja lahjomatonta omaatuntoa. Siltä vaadittuun herkkyyteen kuuluu myös todellinen yhteys kansanne oleellisimpiin tarpeisiin ja sen niitä koskeviin perustuntoihin.
Ainakin kolmanneksella suomalaisista on tuollaisena perustuntonaan (tuore gallup), että maamme pitää pyrkiä neuvotteluihin Karjalan ja muittenkin pakkoluovuttamiemme Suomen osien palauttamiseksi.
Tämän pohjimmaisimman tarpeemme edustamisen olette tähän mennessä laiminlyönyt, kuten edeltäjännekin on tehnyt. Näin kävi jopa siinäkin yhteydessä, missä vastassanne oli siihen suoranaisesti kutsuva ja haastava tilaisuus. Tarkoitan ensimmäistä valtiovierailuanne Venäjän federaatioon toukokuussa 1994. Silloinhan naapurin presidentti totesi yksiselitteisesti noitten Suomen alueitten liittämisen Neuvostoliittoon vääryydeksi.
Tietenkään eivät vain tapaamiset Venäjän valtionpäämiehen kanssa ole suinkaan ainoat tilaisuudet asian esillä pitämiseen, mutta niitäkin olette kaikkiaan neljä jättäneet siihen käyttämättä. Viime tapaamisessa tosin lehtihaastattelussa puhuitte Suomen karjalaisten kärsimästä vääryydestä. Sitten kuitenkin vakuutitte perään, ettette päästä Karjalan asiaa "nousemaan ongelmaksi " maittemme väliselle suhteelle. Ikään kuin se ei olisi painavin mahdollisin ongelma ilman mitään nousemista!
Huippukokouskin tarjosi myös aivan erityisen haasteen ja mahdollisuuden puhua kärsimämme vääryyden korjaamistarpeesta laajalti maailmalle, Yhdysvaltojenkin presidentin ollessa paikalla.
Virallisen Suomen laiminlyönti sen kaikkein perustavimmassa intressissä - saada palata historialliseen kokonaisuuteensa - siitähän ja ennen kaikkea sen korjaamisesta olette keskeisimmässä vastuussa kaikista suomalaisista.
Siinä seisotte meidän nykykansalaisten, menneitten ja tulevien sukupolviemme, edessä, historiamme kasvot edessänne.
Gallupien prosenttilukujen lasku - varmasti ymmärrätte sen - johtuu oleellisimmin juuri virallisen Suomen laiminlyönnistä. Kansamme on niin auktoriteettiin turvaavaa. Taustalla on myös se trauma, minkä kansallinen tietoisuutemme kärsi, kun kansojen yhteisö hyväksyi hyökkääjän meille asettamat rauhanehdot. Jos jonkun, niin presidenttimme kuuluu tuossa olla kansalaisena lujana, eikä antaa pelon kaavojemme harhauttaa häntä pois perusarvojemme puolustamisesta. Tarkoitan tietenkin Suomen tasa-arvoisia oikeuksia kansojen keskellä, olivatpa nuo kansat ja valtiot pieniä tai suuria.
Kansalainen Martti Ahtisaari! Odotamme Sinulta, ettet petä tehtävääsi ja huomaamattasi maatasi, vaikka tekisit sen kuinkakin hyväuskoisena!
Edustamme Suomen kansalaisten vielä mykistymätöntä sydämen ääntä ja omaa tuntoa. Tämä vetoamisemme Sinuun tapahtuu kuluvan vuoden huhtikuussa, kymmenisen päivää ennen puheesi pitämistä Berliinissä Helsingissä, 14.4. 1998, kunnioittavasti
Martti Siirala, puheenjohtaja
Tarton rauha r.y., Freden i Dorpat r.f
<<<<<<<<<<<<<<
Lehdistötiedote
Tarton rauha r.y., Freden i Dorpat r.f. pitää taas kerran oman seminaarinsa Karjalan Liiton kesäjuhlien yhteydessä. Onhan se luonnollinen paikka Suomen perustavimman asian, tarpeen, intressin ja oikeuden esillä pitämiseen. Merkillistä ja merkittävää kylläkin, virallinen Suomi on tyytynyt, presidenttinsä suulla, vain puolustamaan oikeutta saada keskenämme keskustella asiasta.
Luonnollisin ja itsestäänselvin on yhä vain jäänyt tekemättä: Suomi ei ole vedonnut Venäjään ja samalla kansojen yhteisöön ja sen asianomaisiin elimiin - neuvottelujen aloittamiseksi sen massiivisen vääryyden korjaamisesta, jonka anastajan perillisvaltion presidentti on myöntänyt. Kansalaisemme eivät myöskään ole käyttäneet demokratian oikeuttaan ja velvollisuuttaan vaatia poliittista ja nimenomaan ulkopoliittista johtoaan korjaamaan kohtalokkaan laiminlyöntinsä.
Tarton rauha -liikkeen, vuodesta 1995 lähtien rekisteröidyn yhdistyksen, nimi jo kertoo sen, että kysymys on laillisesta oikeudestamme. Presidenteistämme ei yksikään ole viitannut tuohon vuoden 1920 rauhansopimukseen.
Yhdistyksemme puheenjohtaja sai sen sijaan kirjekysymykseensä Viron presidentiltä vastaukseksi, että tuo sopimus on Viron syntymätodistus, johon perustamisesta se ei koskaan luovu. Lennart Meri myös totesi puheessaan Suomessa Viron viestiksi kaikille kansoille: "Periaatteet eivät ole kaupan!"
Meillä ne sitä yhä vain ovat. Kenraaliluutnantti Rauno Meriö totesi EU-vaalien oman äänituloksensa ääreltä Karjala-lehdessä: "On kurjaa tehdä johtopäätös, että enemmistö meistä Karjalaisistakaan ei halua omia synnyinseutujaan takaisin." Muuhun tulokseen tuosta ei voi tulla kuin että perusluottamuksemme tasavertaiseen oikeuteen suomalaisina kansojen keskuudessa on murtunut. Se ei paina tarpeeksi, jos ollenkaan, että kyseessä on kansainvälisin sopimuksin laillinen ja vieläpä ikiaikainen asuma-alueemme, yksi kahdeksasosa maatamme.
Uskon menettäminen oikeuteemme on jopa johtanut asian esillä pitämisenkin aktiiviseen torjuntaan tiedotusvälineissämme. EU-vaaleissa ei mediataholta asiasta kysytty ja yhdistyksemme puheenjohtajaa karttoivat lehdistön edustajat mikrofooneineen ja muistiinpanovälineineen kuin ruttoa, kun tämä kulki YLEN vaalivalvojaisissa, paidassaan Suomen kartta, pakkoluovutetut alueemme mustattuina, asiateksti allaan.
Kysymyksessä ei ole enemmän eikä vähemmän kuin yhden kansan aseman ja annettavan kohtalo kansojen yhteisössä vuosisadoiksi eteenpäin. Jos emme välitä itsestämme, ei meistä ole todelliseen vuorovaikutukseen. "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!"
|
|
